Valmistamme ja asennamme raskaat teräsrakenteet

Hannumet Oy on vaativien teräsrakenteiden erikoisosaaja

Kaikki tuotteemme tehdään asiakkaan toimittamien suunnitelmien pohjalta tuotantotiloissamme Kaarinassa.

Tarkka ja loppuun hiottu projektihallintamme ja pienimpienkin yksityiskohtien huomioon ottaminen takaavat, että tilatut teräsrakenteet vastaavat tarkoitustaan. Esimerkiksi Konecranes ja Suomen Lauttaliikenne ovat luottaneet palveluihimme yli 30 vuoden ajan.

Erikoisosaamisena nosturiradat ja lossikalturit

Erityisosaamisemme painottuu suorituskykyisten siltanosturiratojen valmistamiseen ja paikalleen asentamiseen. Nosturiradat räätälöidään asiakkaan toivomusten mukaisesti, yli 30 vuoden kokemuksella.

Lossikaltureiksi kutsutaan rantatörmiin kiinnitettäviä ja toisesta päästään ponttonien päällä makaavia teräsrakenteita, joiden yli ajoneuvot ajavat lauttaan. Valmistamme ja huollamme kaltureita ja ponttoneja koko Suomen alueella.

Toimitamme ja asennamme tuotteet ympäri Suomen

Toimitamme vaativat teräsrakenteet ja suurikokoiset kappaleet yleensä pintakäsiteltynä. Pinjakäsittelyn osalta teemme yhteistyötä paikallisen KSP Kaarina Oy:n kanssa. Maalaamo on lähellä, joten teräsrakenteiden siirtäminen pintakäsittelyyn onnistuu kustannustehokkaasti ja vaivatta.

Toimitamme ja asennamme paikoilleen kaikki valmistamamme tuotteet omalla kuljetus- ja asennuskalustollamme.

Ota yhteyttä ja jätä tarjouspyyntö!